Viime vuosina on kuntoilu tullut voimakkaasti osaksi elämääni. Välillä kuntoilen hyvinkin intensiivisesti, 4-5 kertaa viikossa, ilman että se olisi juurikaan vaikuttanut painoon, jota on selkeästi liikaa. Syksyisin ja keväisin olen käynyt kolmesti viikossa kuntosalilla kahden ja kolmen kuukauden jaksot, kesällä pyöräilen ja uin. Vuoden ympäri käyn pitkillä kävelylenkeillä sekä poljen kotona kuntopyörällä/soudan soutulaitteella. Kuten sanottu, on paino kuitenkin reilusti suositusten yläpuolella ja vaikka niin kauan kuin tunnen voivani hyvin, viittaan kintaalla suosituksille, täytyy myöntää, että kyllä 10-15 kilon painonpudotus tekisi hyvää.
Sprinttiharjoitukset, tehokkain tapa laihtua?
3